Teinityttö palasi henkiin itsemurhan jälkeen

Tämä on Tamara Larouxin kertomus Club-700 ohjelmassa, missä hän oli Pat Robertsonin haastateltavana:

Pat:

Tamara Laroux oli 15-vuotias ongelmallinen teinityttö joka yhtenä päivänä otti äitänsä omistaman aseen, laittoi sen rintaansa vasten ja veti liipasimesta. Hänen kehonsa vietiin kiirellisesti sairaalaan mutta hän sanoo että hänen sielunsa meni jonnekkin muualle.

Tamara:

”Minä olin täysin vakuuttunut siitä etten voisi mitenkään elää onnellista elämää, ja jos en pystynyt elämään onnellisesti, en halunut elää ollenkaan. Se alkoi kun vanhempani erosivat, rikkinäisestä kodista. Minä uskon että tästä tapahtumasta johtuen minun mielenlaatuni alkoi muotoutumaan ja kehittymään ja aloin kokea itseni hylätyksi. Koska minä olin pieni lapsi niin minä en ymmärtänyt kaikkea ja minä luulin että vanhempieni ero johtui minusta. Tuo hylkäämisen tunne vain kasvoi, minä aloin nähdä itseni taakkana muille ihmisille. Minä otin kaikki pienetkin kommentit jotka olivat hyvin merkityksettömiä ja tein niistä ison ongelman itselleni. Minä aloin mietiskellä näitä pieniä siemeniä minun elämässäni uudestaan ja uudestaan, ja kun minä kasvoin, hyljättynä olemisen tunne kasvoi myös. Mikä minussa on vialla? Joten tulin siihen tulokseen että ainut vastaus minulle oli päättää oma elämäni. Minä kävelin äitini huoneeseen ajatellen etten halua kenenkään näkevän minua, koska minä olin niin päättäväinen lopettaakseni elämäni, lopettaakseni tyhjyyden, kärsimyksen ja yksinäisyyden että mikään ei voisi estää minua. Minä aloin huutaa ja itkeä Jumalalle, ”Jumala anna minulle anteeksi” ja ase laukesi.”

Pat:

Hän on kirjoittanut tapahtuneesta kirjan ja hän on täällä kanssamme tänään. Tervetuloa ohjelmaan. Se on mahtava kirja.

Tamara:

”Kiitos Pat.”

Pat:

Ase oli .38 kaliperin poliisi erikoismalli ja sinun äidilläsi oli se hänen yöpöytänsä laatikossa.

Tamara:

”Kyllä.”

Pat:

Minä ymmärsin että ääni sanoi sinulle että älä ammu itseäsi kasvoihin.

Tamara:

”Kyllä, näin ääni sanoi minulle. Kun minä aloin suorittaa tehtävääni olin niin päättäväinen lopettaakseni elämäni että aluksi laitoin aseen päätäni vasten. Ääni puhui minulle ja sanoi: ”Älä osoita aseella päähäsi vaan laita se sydämesi päälle.” Minä riitelin tämän äänen kanssa ja sanoin, ”Ei, minä vien tämän tehtävän päätökseen jonka minä olen aloittanut” Yhtäkkiä minä näin näyn miltä tulisin näyttämään jos minä jollain ihmeen kaupalla selviäisin siitä, ja minä tunsin sääliä perhettäni kohtaan. Joten minä kuuntelin ääntä ja minä poisti aseen osoittamasta päätäni ja siirsin aseen piipun sydämeni päälle.”

Pat:

Osoitit aseella suoraan sydämeesi?

Tamara:

”Kyllä, minä tiesin missä minun sydämeni oli ja minä otin aseen ja tähtäsin sillä suoraan siihen, sillä minä en tulisi ampumaan ohi. Minä halusin tuon aseen lähettävän minut iankaikkisuuteen sillä minä olin niin epätoivoinen päättääkseni kipuni ja kärsimykseni.”

Pat:

Joten sinä vedit liipasimesta ja aseesta kuului äänekäs laukaus, ja mitä sitten tapahtui?

Tamara:

”Pat, kun minä vedin liipasimesta, minä tunsin kuinka kehoni teki kuolemaa. Minä tunsin kuinka veri syöksyi keuhkoihini, kuolema tarttui kehooni ja minusta tuli sokea ja kuuro. Ja kun minun sieluni jätti minun ruumiini, minä aloin matkustamaan kovempaa kuin valon nopeus. Ja minä putosin ja putosin ja yhtäkkiä tämä räjähdys tapahtui minun sisälläni. Se oli ikäänkuin rikkihappo olisi polttanut minua ja kuluttanut minua kaikin mahdollisin tavoin. Se oli niin kamalaa ja kauhistuttavaa että ei ole olemassa mitään sanoja millä kokemaani sen tason kipua ja palamista pystyisi kuvaamaan.”

Pat:

Mitä se oli?

Tamara:

”Se oli Helvetti, Pat. Se oli Helvetti niinkuin Raamattu sen kuvaa. Se oli Helvetin tuli. Kun minä katselin ympärilleni en ollut pelkästään kuoleman paikassa mutta minusta oli tullut kuolema. Minä en ollut enää paikassa jossa oli rauha vaan minä olin paikassa jossa oli täydellinen kärsimys.”

Pat:

Olitko sinä kauhuissasi?

Tamara:

”Minusta oli tullut pelko!” Minusta oli tullut pelon olento. Raamattu kuvaa että kuolema on Jumalan läsnäolon puuttumista. Jumalan tai minkään hyvän puuttuessa sinun sielusi muuttuu pelon olemukseksi, mikä on rakkauden vastakohta. Minun olemukseni, minun persoonani muuttui pelon olennoksi, kivun olennoksi, täydellisen eristäytyneisyyden olennoksi.”

Pat:

Oliko sinun ympärilläsi ketään muita?

Tamara:

”Pat, minä pystyin näkemään tuhansia ja miljoonia ihmisiä jotka olivat ympärilläni, mutta minä en pystynyt kommunikoida heidän kanssaan.”

Pat:

Oliko se niinkuin järvi? Oliko siellä sulaa…

Tamara:

”Se ei ollut niinkuin järvi, sitä on vaikea kuvailla. Voisi sanoa että se oli ikäänkuin järvi sillä siellä oli valtava ihmismeri. Minun ympärilläni oli lukuisia kammioita ja kaikki ihmiset jotka olivat niissä olivat samanlaisia muodottomia olentoja kiljuen kivussa ja kärsimyksessä täydellisen kauhun vallassa. Se oli hirvittävää kiljumista mille ei tullut loppua. Ei ole olemassa mitään sanoja millä pystyisi kuvailla kuinka kauhistuttavaa tämä oli.”

Pat:

He kiljuivat siellä tuskissaan?

Tamara:

”He kiljuivat tuskissaan. Heistä oli tullut täydellisesti kuoleman olentoja. ihmisen mielen on vaikea ymmärtää näitä asioita. Minä muistan kun minä katsoin erästä yksilöä hän oli noin metrin päästä minusta ja kun minä näin hänet minä tiesin kaiken hänestä. Minä tiesin jokaisen synnin mitä hän oli tehnyt, minun tietoni hänen elämästään oli täydellinen. Minä tiesin kaiken mitä hän oli tehnyt väärin. Minä tiesin hänen ajatuksensa ja tunteensa. Minä tiesin hänen tahtonsa. Tietoisuuteni kaikesta mitä pystyin vain ajattelemaan oli täydellinen. Se oli niinkuin saisin Harwardin tutkinnon yhdessä hetkessä. Mutta sillä ei ollut väliä sillä siinä hirvittävässä palamisen tuskassa. Ainut tieto jolla oli merkitystä oli se että Jeesus Kristus oli Herra. Ja minä olin tässä suuren kärsimyksen tilassa, sanoinkuvaamattomassa tuskassa, ja ainot asia millä oli väliä oli se että minä en koskaan antauntunut Jeesuksen Kristuksen Herraudelle.”

Pat:

Oliko katumus osana tuntemuksiasi?

Tamara:

”Todellakin oli. Oli valtavan paljon katumusta ja häpeää ja syyllisyyttä siitä että minä olin uskonut valheeseen, ja että minä olin uskonut petokseen. Kun minä katselin ihmismassan yläpuolelle minä pystyin näkemään koko universumin, Pat. Se oli niinkuin Maa olisi suurennettu ja meillä kaikilla oli ikäänkuin yhteinen tunne, yhteinen ymmärrys siitä, että kukaan miljoonista minun kanssani siellä olevista ihmisistä, ei halunnut kenenkään muun tulevan sinne missä me olimme. Me halusimme ihmisten menevän Maan päälle varoittamaan kaikkia ihmisiä siitä että he eivät saa uskoa valhetta ja tulla vihollisen pettämäksi ja tulla tänne.”

Pat:

Olisitko ennen tätä pystynyt kuvitella mielessäsi mitään näin kauheaa?

Tamara:

”En olisi. Nyt minä luen Raamattua ja näen miten se kuvaa Helvetin. Minä katson minun kokemustani ja ei ole olemassa mitään sanoja millä sitä voisi kuvata.”

Pat:

Oliko sillä mitään loppua näille ihmisille?

Tamara:

”Ei, sille ei ollut mitään loppua ja sinä pystyit katsomaan laajan kuilun yli taivaaseen ja nähdä rauhan, ilon ja kokonaisuuden ja sinä tiesit että sinä et koskaan tulisi kokemaan tuota. Koska aika ei ole olemassa iankaikkisuudessa, sitä ei ole siellä ollenkaan. Joten sinä tiesit että sinä olet siellä ikuisesti ilman helpotusta. Palaminen ei ikinä lopu, huuto ei ikinä lopu ja ainot asia mitä voit tehdä on toivoa että kukaan muu ei tule sinne missä sinä olet.”

Pat:

On hyvin voimallista ajatella tätä asiaa. Ihmisen mieli ei voi käsittää mitään näin kamalaa.

Tamara:

”Ei pystykään. Ihmisen mieli fyysisessä muodossaan ei pysty ymmärtämään hengellisiä asioita ollenkaan. Mutta on mahtavaa että Jumalan rakkaus on niin ihmeellistä että ennen kuin ammuin itseni minä itkin Jumalalta anteeksiantoa, ja siinä epätoivon parkumisessa Jumala kuuli minua. Hän on niin uskollinen sanalleen ja lupauksilleen. Kirkuessani ja tuskassani kai kaiken kokemani ilmestyksessä, Jumala tuli alas Taivaasta ja hänen kätensä poimi minut ja nosti minut ylös. Me olemme pelastetut uskosta. Minä tajusin että minä en ollut siellä tekojeni takia vaan sen takia että minä en ottanut vastaan Jeesusta minun Herranani. Tämä käsi poimi minut ja nosti minut tämän suuren kuilun yli, kuilu oli valtava mutta Jumalalle se oli vain yksinkertainen raja.”

Pat:

Näin Jeesus sanoi vertauksessa, että välillemme on laitettu suuri kuilu.

Tamara:

”Se oli suuri kuilu joka oli vain pimeää tyhjyyttä. Minä menin sen yli ja minä menin sisälle Jumalan läsnäoloon. Pat, Jumalan läsnäoloa on myöskin mahdotonta kuvailla, mutta se oli rakkautta. Minä olin lähtenyt kuoleman ja kärsimyksen paikasta pimeydessä ja nyt minä olin tullut rakkauden ja valon paikkaan. Ja minä koin Jumalan eheyden. Minä koin hänen armonsa ja laupeutensa ja siellä oli yksimielisyys Kristuksessa jota on mahdoton kuvata. Minun kipuni ja kärsimykseni olivat poissa ja minä olin täydellisen eheyden läsnäolossa. Sinä pystyit näkemään kivien ja valojen kauneuden ja pelkästään sen näkeminen teki nuorekkaaksi ja oli virkistävää. Se oli mahtavaa.”

Pat:

Puhuivatko ihmiset sinulle siellä?

Tamara:

”He kaikki kommunikoivat mutta minun ei sallittu osallistua mihinkään mitä siellä tapahtui. Minun sallittiin nähdä se mutta en saanut osallistua siihen itse tai nähdä liikaa yksityiskohtia. Oli monia asioita ymmärrettäväksi ja tieto oli vapaata. Kun minä matkustin Taivaaseen minut puhdistettiin synneistäni. Henkimaailmassa sinua eivät sido fyysisen maailman rajoitukset. Joten minut tuotiin takaisin kotini katolle, ja minut laskettiin suoraan takaisin kehooni ja kun hän teki niin minä pystyin samantien näkemään ja kuulemaan taas. Sillä hetkellä minä tiesin että minä antauduin Jeesuksen Kristuksen Herraudelle ja minä tiesin että milloin vain minun täytyisi kohdata itsemurhaan liittyvä häpeä, kaiken sen häpeä mitä minun täytyisi kohdata, minä tulisin olemaan ok.”

Pat:

Tulitko sinä takaisin leikkaus-saliin vai kotiisi?

Tamara:

”Minä tulin takaisin kotiini. Kun minä olin mennyt huoneeseen olin mennyt sinne yksin eikä kukaan tiennyt että minä olin siellä. Minä en tiedä kauan minä olin ollut poissa ruumiistani.

Mutta kun tulin takaisin niin huusin äitiäni ja hän soitti ambulanssin. Kun ambulanssi saapui he kysyivät jopa äidiltäni että kannattaako minua edes viedä sairaalaan, sillä minä olin kauttaaltani harmaan värinen, minä olin kuoleman kalpea. He luulivat että minä olin hiipumassa kuolemaan mutta he eivät tajunneet että minä olin ollut jo kuolleena ja olin juuri tullut takaisin. Parin tunnin sisällä olin mennyt ”kannattaako häntä viedä edes sairaalaan” tilanteesta leikkaukseen ja sieltä teho-osastolle. Siellä he sanoivat että minussa ei ole mitään vikaa ja he laittoivat minut tavalliseen huoneeseen. Minun elpymiseni oli ihmeellistä.”

Pat:

Osuiko luoti sinun sydämeesi?

Tamara:

”Minä ammuin ohi sydämestäni vähemmän kuin tuuman neljäs osan. Siitä mitä ymmärsin niin .38 kaliperin luodin olisi pitänyt repiä sydämeni täysin kappaleiksi.”

(Otin vapaudeksi lyhentää haastattelua hieman tässä kohtaa.)

Pat:

Mitä sinulle tapahtui tämän jälkeen?

Tamara:

”Sitä kuulee todistuksia missä Jumala vapauttaa ihmisiä tunnetasolla, mutta tätä ei tapahtunut

minulle. Kun minä tulin takaisin Jumala paransi minut toivottomuudesta mutta hän ei parantanut minua tunnetasolla hetkessä. Minä aloitin matkani, ja tällä matkalla, joka on ollut hieno matka, Jumala alkoi opettaa minua siitä kuinka minun pitäisi ottaa Hänen sanansa lupaukset ja soveltaa niitä minun mielessäni ja tunteissani. Jumala on tässä käsittelyssä vapauttanut minut täydellisesti ja tehnyt minut eheäksi että en ole enää tunteellisesti vahingoittunut, masentunut, surullinen, yksinäinen tai hylätty.”

Pat:

Uskoivatko ihmiset sinua kun sinä kerroit tästä heille. Kerroitko sinä perheellsesi ja vanhemmillesi missä sinä olit ollut?

Tamara:

”Tiedätkös, ensin en kertonut siitä heille, Pat. Sillä se pelotti minua. Minä tiesin että itsemurhaa yrittäneitä ihmisiä pidettiin huomionhakuisina. Minä en halunnut että ihmiset ajattelivat että minä haluan huomiota. Minä halusin ihmisten ajattelevan että se mitä sanoin oli totta. Koska minä olin niin peloissani mitä ihmiset ajattelivat minusta en kertonut asiasta kenellekkään. Kaksi vuotta pidin tämän salaisuuden itselläni. Kun minä olin valmis kertomaan siitä ihmisille aloin käydä kirkossa ja opiskella Jumalan Sanaa. Minä aloitin matkan jolloin opettelin kuinka olla vapaa ja kuinka soveltaa risti elämässäni. Mutta minä tein paljon virheitä. Minä kävin ystävieni kanssa juhlimassa sillä minä luulin tarvitsevani heitä. Mutta Jumala näytti minulle toisin.

Joten kun minä aloin kertoa tarinaani, ihmiset sanoivat, ”Jos sinä todella puhut totta, niin miksi sinä menit takaisin ja teit näitä asioita?” Tämä on täydellinen tilaisuus kertoa heille että niin kauan kuin meidän sielumme on kehossamme, me olemme sodassa oman sielumme puolesta. Minun on täytynyt oppia kuinka ristiinnaulita oma lihani ja elää Jumalan Hengessä. Minä olen käynyt tämän matkan ja nyt kun kerron ihmisille todistukseni minä näen kuinka ihmiset pelastuvat, vapautuvat, ja heidät ennalleenasetetaan ja eheytetään siinä samassa rakkaudessa jonka hän antoi minulle. Minä näen kuinka Jumala ilmestyy muiden ihmisten elämässä ja se on mahtavaa.”

Pat:

Tamaran kirjan nimi on ”Delivered” (vapautettu), ja mikä kertomus se onkaan. Se on kertomus matkasta Helvetistä Taivaaseen ja se on erinomainen. Jumala siunatkoon sinua Tamara.

Tamara:

”Me palvelemma mahtavaa Jumalaa ja Pat minä haluan sanoa yhden asian. Jos sinä uskot mihinkään muuhun kuin Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin, sinä uskot valheeseen. Sillä evankeliumi on totuus, se on ainoa totuus. Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin ei voi lisätä mitään eikä siitä voi ottaa mitään pois.”